Ajax vs AEK – matkaraportti Mestarien liigan ottelusta

Syyskuussa 2018 pääsin ensi kertaa elämässäni lempiseuroihini lukeutuvan Ajaxin otteluun, ja millä tavalla! Kentällä ei ollut mikä tahansa matsi, vaan joukkueen ensimmäinen lohkopeli Mestarien liigassa neljään vuoteen. Ja paikkani Johan Cruijff ArenAn katsomossa: ei missään piippuhyllyssä, vaan kuuluisan F-Side -fanijoukon keskellä! Tässä tarina ottelusta.

Alankomaiden menestynein jalkapalloseura sytyttää vain harvoja suomalaisia. Miksi siis Ajax?

Muistan ensi kertaa törmänneeni Ajaxiin 1970-luvulla, koulukirjan päällystämiseen käytetyssä paperissa, jossa oli aikakauden nimekkäiden jalkapalloseurojen logoja. MM-finaalissa 1978 kannatin isäntämaa Argentiinaa vastaan pelannutta Hollannin maajoukkuetta, joka vilisi Ajaxin tähtiä.

Lapsuuden jälkeen Ajax ja Hollanti väistyivät futiskartaltani, kunnes yllättäen paluu tapahtui 1992. Silloin suomalainen huippulupaus Jari Litmanen puki ylleen Ajaxin paidan. Aloin tiiviisti seurata hänen ja samalla Ajaxin pelejä. Litmasen uran huikeaa nousua katsoin erityisesti Eurosportin koosteissa Hollannin liigan pelikierroksilta, ja tallensin VHS-kaseteille jokaisen Ajaxin ottelukoosteen. Minulla on yhä tallessa Litmasen läpimurtokauden useimmat maalit sisältävä nauha, jonka olen myös digitoinut.

Aika nopeasti kasvoin Ajaxin kannattajaksi muutenkin kuin Litmasen takia. Pidin siitä, miten seura kasvattaa nuoria ensin huipulle Hollannin liigassa ja siten avaa heille väylän siirtyä kovempiin sarjoihin. Vielä enemmän olen aina pitänyt legendaarisen Johan Cruijffin jalanjälkiä seuraavasta tavasta pelata jalkapalloa. Eri päävalmentajat eivät tietenkään koskaan kopioi 1970-luvun “totaalisen jalkapallon” oppeja, mutta on mahtava nähdä, miten niitä jatkuvasti sovelletaan jalkapallon kehittyessä. Ajaxilla on aina ollut oma, vahva identiteetti kentällä ja sen ulkopuolella, ja sitä on vaalittu hienosti.

Itse en kuitenkaan ollut koskaan päässyt paikan päälle Ajaxin otteluihin. En edes ollut ajatellut matkustavani Amsterdamiin katsomaan jotakin peliä. Vasta kun kävin perhematkalla kaupungissa muutama vuosi sitten, ajatus tuli mieleeni. Oli kuitenkin heinäkuun alku, eikä Ajax silloin koskaan pelaa. Pyhiinvaellusretki ArenAllekin oli pettymys: sinne ei päässyt turistikierrokselle konsertin takia. Lohdutukseksi ostin fanituotekaupasta kaulahuivin, pelipaidan ja -shortsit.

Se riittää historiasta, nyt tähän päivään.

Liput kiven alla – mikä neuvoksi?

Päätin elokuun alussa, että teen 18.-20. syyskuuta työmatkan Amsterdamiin. Sitten oivalsin tarkistaa, olisiko Ajaxilla ottelu ja jos kerrankin pääsisin paikalle. No, eipä tietenkään, Hollannin liigan ottelut ovat viikonloppuisin. Ei mutta hetkinen, viikollahan voi syksyllä olla joko Mestarien liigan tai Eurooppaliigan ottelu. Jospa sittenkin tärppäisi?

Suureksi ilokseni Ajax selviytyi elokuun lopussa Mestarien liigaan. Vaan eipä se vielä riittänyt, sillä arpa voisi tuoda kalenteriin vierasottelun. Jännitin. Miten mahtaa käydä? Jess, kotipeli! Ensimmäinen vastustaja olisi AEK Ateenasta, jota vastaan myös Jari Litmanen teki maalin Mestarien liigassa 1994.

Hyvä, mutta mistä sen lipun sitten hommaisi? Ajaxin sivuilla kerrottiin vain hollanniksi tietoja, joten Google Translate avuksi. Ääh, lipunmyynti olisi muutamana syyskuun alun päivänä Ajaxin kausikorttilaisille ja jonkinlaisille klubijäsenille. Entä muut? Yksi maininta oli, että irtolippujen (losse kaartje) myynnistä kerrotaan myöhemmin. Kävin sivulla matkani lähestyessä joka päivä, mutta tietoa ei vain koskaan tullut tai en vain ymmärtänyt tekstiä. Sitten sivulle ilmestyi tieto, että ottelu on loppuunmyyty. Vaan periksi en anna! Eiköhän joku ole hommannut ylimääräisiä lippuja rikastuakseen.

Google-haku antoi arveluttavia tuloksia Ajax-lippujen myyntipaikoista. Huonossa huudossa huijarien takia oleva Viagogo, ja kaikenkarvaisia nettihuutokauppoja. Hinnat olivat pilvissä, useita satoja euroja olisi saanut pulittaa, eikä kelvollisen lipun saamisesta ajoissa olisi ollut mitään takeita. Päätin skipata.

Futisforum2-keskustelupalstalla esitin kysymyksen “futismatkailu”-alueen Hollanti-ketjussa, miten saisi Ajax-lipun. Sain vinkin, että kannattaa tarkistaa hollantilainen marktplaats.nl-kauppapaikka. Sinne siis. Hakuun syötin “Ajax AEK”, ja heti näytti löytyvän lippuja. Seassa oli myös yksi varoitusilmoitus, jonka mukaan valtaosa on huijausta: maksat, mutta et ikinä saa lippua tai jos saat, se on väärennös. Loin silti käyttäjätilin, ja aloin lähettää kyselyjä ei-huijareilta tuntuville myyjille hollanniksi Google-kääntäjän avulla. Yksi myyjä veti lippunsa ykskaks pois, kun olin lähettänyt tiedustelun. Ärsyttävää käytöstä. Mikään ei tuottanut tulosta.

Kysyin vinkkiä Airbnb-asuntoni vuokraisännältä Robbenilta, joka kertoi olevansa Ajax-fani ja pahoitteli, etten ollut aiemmin kertonut kiinnostuksestani mennä matsiin: “Olisin voinut hommata sinulle lipun”. Hän tyytyi neuvomaan pari hyvää baaria, joissa matsia olisi kiva katsoa.

Ottelupäivän koittaessa päätin sulkea ajatukseni ottelusta ja lipusta. Muuten en pystyisi keskittymään töihin, joita oli edessä koko päiväksi. Iltapäivän kahvitauolla päätin jaloitella hieman. Tallustelin pääkatua Damrakia, ja kun Dam-aukio hiljalleen lähestyi, ihmettelin järeän näköisiä pakettiautoja – ja meteliä, joka muistutti futismatsia. Lähempänä tajusin: Kappas, poliisilla on täällä panssaroidut maijat. Lisää poliisin pakuja, pari ratsupoliisia. Ja lopulta melun syy: satoja, ehkä tuhat mustakeltaisiin väreihin pukeutunutta miestä Dam-aukiolla hoilaamassa: AEK Ateenan fanit! Mietin, että ei kannata elämöidä, että kannatan Ajaxia. Poliisi saattoi olla paikalla varmistamassa toisaalta kaupunkilaisten turvallisuutta ja toisaalta estämässä, että Ajaxin fanit eivät yritä provokaatiota tai tappelua.

Tunnelma kaupungilla kuumotti, ja loppupäivän matsi taas jyskytti päässäni. Päätin, että yrittäisin vielä viimeistä keinoa, lipun ostoa katukaupassa. Viime maaliskuussa sain Lontoon Wembleyn liepeillä ostettua lipun loppuunmyytyyn Mestarien liigan neljännesvälierään Tottenham-Juventus, joskin sain maksaa 140 punnan tuplahinnan verrattuna lippuun merkittyyn hintaan.

“Taidat olla koomikko!”

Kun työasiani olivat ohi, menin kohti majapaikkaani. Ennen kuin ehdin perille, Nieuwmarkt-aukion reunalla ravintolan terassilla istui muutama nuori mies Ajax-paidassa, joten säntäsin juttusille:

”Hei, tiedän, että matsi on loppuunmyyty, mutta sattuisiko teillä olemaan yksi ylimääräinen? Maksan hyvän hinnan.”

”Taidat olla koomikko! Matsi on kolminkertaisesti loppuunmyyty.”
”No, me ei taatusti myydä, me mennään matsiin.”

Ainakin yritin. Tulin majapaikalle, jonka porraskäytävässä olin nähnyt paperinkeräyslaatikossa A4-arkin. Vaikka toiselle puolelle oli kirjoitettu jotakin mustalla tussilla, otin sen talteen. Syötin Google Translateen englanniksi “minä ostan irtolipun” ja valitsin kielipariksi hollannin: “ik koop een los kaartje”. Nämä sanat kirjoitin paperiarkin kääntöpuolelle, ja alle piirsin kolmen €-merkin rivin ja pari tähteä ympärille.

Seuraavaksi kohti Johann Cruijff ArenAa metrolla. Läheisen metroaseman automaatista ostin 7,50 euron hintaisen vuorokausilipun (kertalippu maksaa Damissa kolme euroa), jotta välttyisin paluumatkalla tarpeelta sählätä lipun kanssa.

Metrolaituri oli tullessani melko tyhjä, mutta 54-linjan junaa odottaessa sinne ilmaantui paljon lisää väkeä. Tarkkailin. Vain harvalla oli näkyvissä mitään Ajax-faniudesta kertovaa, mutta tulin siihen tulokseen, että suuri osa oli menossa otteluun. Olemukseltaan miesvoittoinen porukka oli jotenkin sellaista kuin patinoituneet tai nuoret futisfanit tapaavat olla. Monet miehet olivat jotenkin “rosoisempia” kuin työasioissa tapaamani hollantilaiset.

Kun juna tuli, sisällä oli paljon Ajaxin punavalkoisiin paitoihin pukeutuneita ihmisiä. Tunnelma alkoi tiivistyä. Jännitin vähän, mitähän tästä tulisi. Vaikka en saisi lippua, saisin ainakin haistella pienen pätkän ottelun alustunnelmaa. Päätin koettaa onneani jo junassa. Otin tekemäni paperin taskusta, levitin auki ja nostin kaksin käsin ylös. Se herätti heti huomiota tungoksessa, mutta ainoana seurauksena vain joku toinen turisti kysyi, tarkoittaako teksti, että myyn lipun. Jemmasin paperin takaisin taskuun.

Strandvlietin asemalta oli lyhyt kävely Ajaxin 55 000 katsojaa vetävälle Johan Cruyff -stadionille. Kohti pohjoispäädyn sisäänkäyntejä vaelsi laumoittain Ajax-kannattajia. Vierasjoukkue AEK:n kannattajia ei näkynyt missään sillä puolella, mistä lähestyin. Järjestystä turvaamassa näkyi ainakin tusina panssaroitua poliisin pakettiautoa, jalan kulkevia poliisipartioita ja ratsupoliiseja.

Hetken mietin ja katselin ympärilleni. Sitten kaivoin taas paperin esiin. Seisoin tovin, mutta hermostutti. Aloin vaeltaa hitaasti stadionin ympäri osoittaen koko ajan paperia vastaantulijoille. Moni tihrusteli tekstiä uteliaana, mutta jatkoi matkaa sanomatta mitään. Kourallinen muitakin oli samalla apajalla kanssani.

“Ai, sinäkin etsit lippua. Mistä tulet? Minä olen Venäjältä.”
“Suomesta. Pakko yrittää, tiedä vaikka onnistaisi.”
“Toivon näin. Ehkä vielä päästään yhdessä sisään.”

“Lopeta tuo heti”

Jatkoin, ja keskityin siihen, että hymyilen kaikille. Huomasin saapuneeni ArenAn toiseen päätyyn. Sen ulkoreunoilla oli tiheä tungos. Edessäni seisoi iso poliisimies, jonka ohitin.

“Lopeta tuo heti.”
En ollut kuulevinani.
“Lippujen katukauppa on kielletty.”
“Anteeksi, mitä?”
“Laita paperi pois.”
“Miksi?”
“Kuitenkin ostat lipun huijarilta ja sitten tulet meille valittamaan.”
“Mitäpä jos vain olen valmis ottamaan riskin, että tulen huijatuksi enkä taatusti tule poliisille valittamaan?”

Manailin mielessäni. Tähänkö tämä nyt tyssäsi? Sitten paikalle tuli joku paikallinen ja alkoi puhua poliisille. En ymmärtänyt mitään. Pian tulija lopetti, ja minä aioin vuorostani jatkaa inttämistä polisille. Yllättäen tulija kääntyi minun puoleeni.

“Haluat siis lipun?”
“Joo. Mitä sitten?
”No sitä, että minulla on.”
“Mitä, oikeasti? Paljonko se maksaa? Voin maksaa hyvin.”
“Saat sen 50 eurolla. Maksoin siitä itse 70 euroa.”
“No, minä haluan tietenkin maksaa vähintään sen summan.”
“En välitä rahasta.”
“Onko se oikea lippu?”
“Ei hätää, mennään yhdessä porteille, niin näet. Maksat sitten.”
“Okei. Miksi myyt?”
“Kaverini, jonka piti tulla, joutui kolme tuntia sitten sairaalaan, sydänvaivoja.”
“Oho. Kurja juttu.”
“Mistä tulet, mikä on nimesi?”
“Suomesta. Ari. En ole ikinä ennen ollut Ajaxin ottelussa, ja jos nyt pääsen, siitä tulee minulle kerran-elämässä-kokemus.”
“Minä olen Robbert. Hauska tutustua! Mennään, ettei myöhästytä.”

Päässäni humisi. Voiko tämä olla todellista vai huijataanko minua? Mutta jotenkin luottavaisena astelin rinta rinnan kohti stadionia tuoreen tuttavuuden kanssa. Hollantilaiseksi lyhyehkö, itseni mittainen Robbert ojensi minulle lipun ja kuljimme kohti vierekkäisiä portteja. Näytin lipun viivakoodin pienelle skannarille, ja portti avautui. Sen jälkeen edessä oli kevyt ruumiintarkastus.

Porras ylös. Ihmisiä näkyi käytävillä enää vähän, eikä ihme, sillä ottelu alkaisi ihan pian.

“Sopiiko jos, ollaan kimpassa koko matsi?”
“Joo, hyvin sopii, ilman muuta.”
“Haluatko käydä vessassa? Vielä ehtii.”
“Ei ole tarvis.”
“Minä käyn. Odota tässä.”

Katsoin lippua ja sisäänkäynnin numeroa. Lipussa luki 126 ja olimme sisäänkäynnillä 127. Robbert tuli vessasta.

“Tule, mennään.”
“Eikös me olla väärässä paikassa?”

Näytin lippua.

“Ei, täällä kukaan ei pidä siitä, että menee sillä tavalla ottamaan paikkaansa. Tule nyt!”

“They are the craziest fans of all”

Joten sisään vain. Heti ensimmäinen näkymä oli unohtumaton ja epätodellinen. Aivan täysi katsomo, joka heilutti vaaleita lippuja, upea viheriö, jonka keskiympyrässä liehui Mestarien liigan alkuseremonian tuttu valtava pallon muotoinen tähtikuvioitu kangas. Pysähdyin ottamaan kuvan. Tajusin, että olen päätykatsomossa, kun suoraan edessä nurmen reunalla näkyi maaliverkko. Stadionin kaiuttimista pauhasi Mestarien liigan tunnussävelmä.

Robbert ohjasi astumaan portaan sisäänkäynnin vasemmalta puolelta ylöspäin ja päädyimme katsomolohkon ylimpään riviin. Jouduimme puikkelehtimaan hyvin tiiviissä tungoksessa. Katselin ympärilleni varmaankin hämmästyneen näköisenä. Liput liehuivat, kädet nousivat, kaikki lauloivat ja huusivat lujaa.

”They are crazy! They are the craziest fans of all”, Robbert huusi.

Hän hymyili leveästi ja taputti olalleni. Okei, sopii toivoa, että hulluus on vain liioittelua. Ihmiset näyttivät aika tavallisilta. Kukaan ei istunut, vaan kaikki penkit olivat pystyssä. Joukkueet astuivat kentälle. Kun kuuluttaja lausui Ajaxin pelaajien nimiä, yleisö mylvi, minä myös. Päätin heittäytyä täysillä mukaan niin paljon kuin osaisin.

Yhtäkkiä jostakin nousivat ylös valtavat punaiset kangaskaistaleet, joita ihmiset kannattelivat kädet ylös nostettuina niin, että kaistaleet levittäytyivät vaakasuunnassa yli koko päätykatsomon. Aloin itsekin pidellä paria kaistaletta sormilla lähellä toisiaan. Kaistaleiden välistä jotkut liehuttivat omalaatuisia lippuja. Samassa yläkatsomon reunan yli alkoi valua valtaisa, tummaksi maalattu kangas. En saanut selvää kuvasta, joka pian peitti kokonaan näkymän kentälle päin (myöhemmin sain selville, että valtava tifo esitti Ajaxin vanhaa, vuoteen 1990 käytettyä seuralogoa).

Karnevaalihumussa ehdin kurkistaa nopeasti FotMob-jalkapallosovellusta puhelimella. Hain Ajax-AEK-ottelun ja avasin kokoonpanot. En tuntenut nimiä oikeastaan yhtään. Näytin Robbertille.

“Kuka on suosikkipelaajasi?”
“Tagliafico. Argentiinalainen. Ja Neres, brasilialainen.”

Sen enempää en pysähtynyt tutkimaan, sillä peli alkoi. Pelin jälkeen saatoin todeta, että Robbertin suosikit olivat erinomaisesti valittuja.

Ajaxin avauskokoonpano

Maalivahti: Andre Onana
Puolustuslinja: Noussair Mazraoui, Frenkie de Jong, Daley Blind, Nicolas Tagliafico
Keskikenttä: Hakim Ziyech, Lasse Schöne, Carel Eiting
Hyökkäys: David Neres, Klaas-Jan Huntelaar, Dusan Tadic
Vaihdosta kentälle: Donny van de Beek, Kasper Dolberg

Vasta matsin jälkeen tutustuin nykyiseen kokoonpanoon tarkemmin, mutta tässä muutama havainto. (ottelun viralliset tilastot löytyvät täältä)

Keski-iältään nuoressa kokoonpanossa toppari Blind edusti Ajax-jatkumoa isältä pojalle. Hänen isänsä Danny Blind pelasi Jari Litmasen aikakaudella ja kuuluu seuralegendoihin.

Ajaxin oman juniorikasvatuksen tuotantoputkea edustavat myös Mazraoui, van de Beek ja Eiting, jotka ovat aloittaneet futiksen Ajaxin paidassa. Mazraoui on syntynyt Hollannissa, mutta on Marokon maajoukkuepelaaja, samoin taitava Ziyech.

Kohti Ajax-ekstaasia

Peli alkoi. Ajax painoi päälle, mutta hyökkäyssuunta oli kaukana kentän toisessa päädyssä. Kovin kaksisia hyökkäysten päätöksiä Ajax ei näyttänyt saavan aikaiseksi. AEK Ateena sai sen sijaan muutaman vaarallisen vastaiskun, joista taitavampi ja onnekkaampi joukkue olisi osunut.

Avausjaksolla mielessä kävi ohimennen, että tänään en voisi seurata peliä kuten telkkarista katsellessa. Olen täällä, fanien joukossa, ja he haluavat pitää omaa showta päällä – ja minä olisin nyt yksi heistä. Halusin olla mukana menossa ja nauttia siitä tunteesta. Fanit kuitenkin reagoivat aina, jos kentällä tapahtuu jotain tärkeää.

Ajaxin peli jatkui tehottomana pallon siirtelynä, ja punavalkoisten tilanteet kuihtuvat joka kerta, kun pallo lähestyi kreikkalaisten puolustuslinjaa.

Kunpa Ajax osuisi, mietin. Sitten tämä jännitys helpottaisi. Enkä haluaisi kokea tappion ankeutta, kuten keväällä Wembleyllä, kun Tottenham hävisi Juventukselle. Halusin kokoa tässä fanilaumassa voiton hurmiota.

“Haluatko oluen?”
“Maistuu kyllä.”

Robbert poistui muutamaksi minuutiksi.

“Ajax! Juiden! Ajax! Juiden! Ajax! Juiden!”, katsomo huusi.

Huusin mukana, mutta kelasin, että juiden-sana kai liittyy juutalaisiin jotenkin.

“Miksi näin huudetaan?”
“Vastustajat haukkuvat Ajaxia juutalaisten seuraksi, ja me on tavallaan käännetty se väite vastustajia vastaan kannustushuudoksi ja sanotaan, että me ollaan juutalaisia.”
“Ahaa. Jonkinlaista antisemitismiä siis vastustatte? Senkö takia olen nähnyt telkkarissa, että katsomossa on yleensä Israelin lippukin?”
“Juuri näin.”

Aivan katsomon laidalla erottui joukko paidattomia miehiä, ja keskellä seisoi yksi mikrofoni kädessä. Varmaankin fanien capo. Vähitellen huomasin, miten hän selvästi johti joukkoa eleillä ja aloittamalla lauluja tai huutoja. Mutta yksin hän ei menoa vetänyt. Välillä tuli hiljaisempi hetki, ja silloin vaikutti, että melkein kuka tahansa saattoi aloittaa, ja muut liittyivät mukaan, jos huvitti. Usein oma-aloitteisuus tuntui toimivan.

“Tämä on hyvin vanha laulu”, Robbert sanoi, kun taas yksi laulu alkoi. En saanut mitään otetta sanoista enkä voinut laulaa yhtään mukana.

Kentällä ei maaleja nähty, ja ottelu siirtyi tauolle. Huomasin, että olin tyhjentänyt tuoppini.

“Haluatko oluen? Voin vuorostani hakea. Mistä sitä saa?”, kysyin.

Olutta jonottaessa juteltiin vähän lisää.

“Mitä teet työksesi?”
“Olen viestintä- ja markkinointikonsultti.”
“Minä olen juustokauppias kolme päivää viikossa ja lopun viikosta olen kotona 1- ja 4-vuotiaiden poikieni kanssa.”
“Minullakin on kaksi lasta, mutta toinen on jo aikuinen.”
“Vau.”

Bob Marleyn poika

Palasimme katsomoon, kun taukoa oli pari minuuttia jäljellä. Fanilauma lauloi lujaa. Hetkinen, tämä on tuttu biisi, päässäni raksutti, kun kuuntelin melodiaa. Bob Marleyn reggaeklassikko Three little birds!

“Hei, katso, tuolla kentän päädyssä on Bob Marleyn poika, Ky-Mani! Vetää biisiä meidän kanssa”, Robbert huusi ja viittoili viheriölle päin.

Ensin en huomannut ketään, mutta vilkaisin stadionin jättinäyttöä. Kuva näytti Ajax-paitaisen artistin, käänsin katseeni alas ja näin. Vieressä Robbert hoilasi jo täyttä päätä.

“Singing don’t worry
about a thing,
‘cause every little thing’s
gonna be all right”

Tässä Ajaxin kulmapotku on juuri tulossa.

Joukkueet palasivat kentälle laulun vielä jatkuessa, ja pelikin alkoi. Ajax hyökkäsi heti kohti vierasmaalia, joka nyt oli oman katsomoni edessä. Tuli kulmapotku. Three Little Birds raikui yhä (tässä video tilanteesta). Samassa näin, miten jälkitilanteesta joku Ajax-pelaaja pääsi tuikkaamaan, ja pallo painui maaliverkkoon. Katsomo räjähti. Melu oli huumaava. Laskin oman olueni nopeasti lattialle, kohotin käteni taputuksiin, hypin vimmatusti ja huusin muiden mukana. Muualta läikkyi kuin tihkusateena olutta ympäriinsä.

Paiskasin yläfemman Robbertin kanssa, ja vasemmalla puolellani seisonut nainen puolestaan heitti yläfemman minulle, toisella puolella seisovalle miehelle ja alempana seisovalle naisystävälle.

“Nii-cooo! Nii-cooo! Nii-cooo!”, huuto alkoi. Ahaa, maalintekijä oli toinen Robbertin kertomista suosikkipelaajista, Nico Tagliafico. Stadionin katonrajaan ripustetut suuret näyttötaulut vahvistivat tiedon.

Peli jatkui, ja kansa tuntui hulluttelevan hilpeältä. Laulu toisensa perään, huuto toisensa perään. Välillä helppoja matkittavia, välillä mahdottomia.

“Aaa-jax Amster-daaaam! Aaa-jax Amster-daaaam! Aaa-jax Amster-daaaam!”

Muistin olueni. Kumarruin ja aloin siemailla. Ihailin Ajaxin otteita kentällä, hyökkäyksiä toisensa jälkeen vyöryi kohti faneja. Nautinnollinen hurmos. Kyllä, jalkapallo on ihanampaa kuin seksi – ainakin joskus.

Ja pam. 2-0! Käännyin ympäri, ja heittelin yläfemmoja ylärivin leveästi hymyilevien Ajax-paitaisten miesten kanssa. Nuori vaihdosta tullut hyökkääjä oli tuikannut upean maalin.

“Donny-van-de-beek! Donny-van-de-beek! Donny-van-de-beek!”, huusin muiden mukana.

Hypin, pompin, hoilasin. Robbert livahti taas pois katsomosta ja haki oluen minullekin, vaikka en ollut edes pyytänyt. Tunsin, miten jalat alkoivat tuntua vähän raskailta hankalan tungoksessa pomppimisen seurauksena, ja päässä humisi. Omasta kurkusta tuntui lähtevän enää vaisua raakkumista, vaikka yritin kovaa.

Pelikello lähestyi 90 minuuttia. Pian tämä elämys olisi ohitse. Harmi! Mutta pitää ottaa kaikki ilo irti niin kauan kuin tätä huimaa kokemusta kestäisi. Hoilasin ja huusin äänijänteitä säästämättä.

“Mitäs nyt tapahtuu?”, Robbert sanoitti ihmettelyni.

Kaikki kääntyivät selin kenttään päin, ja nostivat kätensä molemmin puolin viereisten fanien hartioille. Oli vähän vaikeaa, kun oikealla puolellani oli paljon itseäni pidempi mies, ja Robbertin hartia oli kovin roteva. Sitten kaikki alkoivat pomppia rytmikkäästi ylös alas, samalla hoilaten ties mitä. Ehkä minuutin jälkeen kaikki kääntyivät taas kohti kenttää. (video, joka näyttää koko pogon kentän suuntaan ja myös maalin) (video, joka näyttää vain fanit selkäpuolelta kentän suunnalta) (pogo oli niin hieno, että Ajaxin faniyhdistys teki siitä artikkelin, hollanniksi tietenkin)

Samassa Ajax hyökkäsi vauhdilla kohti AEK-maalia. Laulu vain jatkui ja jatkui. Näin, miten pallo kaarsi oikealta kohti rankkarialueen reunaa ja sen perässä murtautui puolustuslinjasta läpi tutuksi tullut pelaaja, Nico Tagliafico. Hän potkaisi palloa ilmassa kerran, ja se kaarsi maalin vasempaan takakulmaan. Huikea volleymaali!

“Nii-cooooo! Nii-cooooo! Nii-cooooo! Nii-cooooo! Nii-cooooo!”

Stadion tärisi kuin orgasmin kourissa. Tuhansien fanien tuottama hirmuinen volyymi muistutti rock-konserttia. Hillitöntä ja estotonta riemua!

Tuomari vihelsi pilliin, peli päättyi. Ajaxin koko joukkue asteli suoraan kohti fanipäätyä ja kiitti kannustuksesta. Mahtaa olla tällaisen suurseuran pelaajillakin huikea fiilis, kun katsomo pauhaa ympärillä.

Jälkitunnelmat ja opit

Laulu ja huudot jatkuivat vielä useita minuutteja. Sitten katsomo alkoi hitaasti tyhjentyä, ja huokaisin. Se oli siinä sitten. Kävelin Robbertin kanssa alas portaita.

“Isäni ja veljeni odottavat. Haluatko ehkä pysyä yhteyksissä jälkeenpäin? Ei tarvitse, mutta jos haluat.”

Kaivoin lompakosta käyntikorttini.

“Tuossa on numeroni.”
“Vau. Hieno. Viestitellään.”
“Kiitos paljon sinulle. Olen vieläkin pahoillani kaverisi puolesta.”
“Pääasia, että lippu ei mennyt hukkaan. Meillä on jo liput Mestarien liigan vierasotteluun Bayern Müncheniä vastaan.”

Paluumatka keskustaan metrolla sujui Ajax-fanien seurassa rennosti. Pizzeriavisiitin jälkeen palasin Airbnb-asuntooni, ja lähetin WhatsApp-viestin vuokranantajan kaverille Dorusille, joka oli avannut oven ja esitellyt asunnon. Kerroin, että onnistuin pääsemään otteluun ja että sain lipun stadionin luota 50 eurolla. Hän vastasi pian: “Olen Robbenin kanssa todella yllättynyt, että onnistuit niin helposti”. Vastasin, että noin 20 minuuttia sain kuitenkin etsiä, että en tiedä, oliko se niin helppoa.

Vielä nukkumaan mennessäni ottelun melu soi korvissani ja päässäni raikui Ajax Amsterdam -laulu.

Kotona opin, että olin tietämättäni aivan keskellä Ajaxin kiihkeintä fanijoukkoa nimeltään F-Side, joka vastaa isosta osasta otteluiden tunnelmaa. Seura on varannut F-Sidelle eteläpäädyn katsomolohkot 125-129, jonne myydään vain kausikortteja. Jos Ajaxin kapteeni ottelua ennen voittaa kolikonheiton, hän valitsee aina kenttäpuoliskon siten, että toisella jaksolla joukkue hyökkää kohti eteläpäätyä. Toisin sanoen juuri näin kävi onnekkaasti juuri omalla unelmaretkelläni!

Lisäksi: sain tietää, että kuka tahansa voi liittyä Ajaxin viralliseen kannattajayhdistykseen. Joten ei kuin hakemus sisään nettilomakkeella. Reilun viikon kuluttua posti toi jäsenkortin ja tervetulokirjeen. Jäsenetuna saa fanituotekaupasta alennusta – ja mikä parasta, otteluiden pääsylippuja voi ostaa ennen kuin ne tulevat täysin vapaaseen myyntiin. Tosin kausikorttilaiset ovat etusijalla, ja koko stadion on myyty loppuun heille. Mutta ehkä joskus joku jättää paikkansa varaamatta. Ja ehkä silloin joskus on tilaisuus taas matkustaa Damiin…

Kommentti on suljettu.