Kaunosielujen yhteiskunta

Entisessä Neuvostoliitossa tiedotusvälineissä ei koskaan kerrottu ikäviä uutisia. Mediakoneisto yritti parhaansa mukaan luoda kansalle kuvaa onnellisesta valtakunnasta, jossa ei ikinä satu mitään pahaa, eikä kukaan tehnyt mitään pahaa. Enintään oli mainintoja yhteiskuntarauhaa horjuttavista “huligaaneista”, jotka olivat pahantahtoisten ulkomaiden kätyreitä. Tällaiset tapaukset olivat yksittäisiä pikkureikiä maata ympäröivässä hermeettisessä kuplassa, jonka ulkopuolella eli kaukana ulkomailla kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmän toisessa ulottuvuudessa elivät pahat ihmiset.

Välillä nyky-Venäjällä haikaillaan entisiä onnen päiviä, mutta osataan Suomessakin unelmoida tahrattoman sileästä kaunosielujen yhteisöstä. Kepulainen ex-kansanedustaja, nykyinen lapsivaltuutettu Maria Kaisa Aula esittää, että kauppojen kassojen luota pitää poistaa iltapäivälehtien lööpit. Pääperusteena Aula mainitsee, että lööpit voivat pelottaa pieniä lapsia. Lapset voivat menettää luottamuksensa vanhempiinsa, jos lööppi kirkuu vanhemman tehneen väkivaltaa lapsille.

Lööpitkö yhtäkkiä ovat lasten pahin uhka? Kenen mielenrauhan tyynen pinnan lööppien mauton revittely oikeasti rikkoo? Kukkahattutätien söpöön maailmaan lööpeistä tunkee rumien ihmisten raaka elämänmuoto, vauvansurmat, puukotukset ja kaikenlainen elämän rujous. Käsitellyt hirveydet viittaavat siihen, mikä oikeasti vaarantaa lasten elämän: Tekijöiden ja tekojen takana ovat jokseenkin johdonmukaisesti rikkonaiset kodit, alkoholismi ja työttömyys. Vähän pintaa rapsiessa taustalta ilmenee yhteiskunnan epätasa-arvoa sekä huonoja valintoja. Syntyneestä helvetistä lastensuojelu tai mikään muu viranomainen ei juuri pelasta lapsia eikä sosiaalitoimi vanhempia, koska voimavarat eivät millään riitä. Jatkuvasti satoja, ehkä tuhansia lapsia päätyy varttuessaan suoraan sosiaalihuollon piiriin. Tuhoisien valintojen kierre jatkuu, ja yhteiskunta saa vain lisää tuottamattomia elättejä.

Miksi ei Aula keskity hengenheimolaisineen kitkemään lasten elämästä oikeita uhkia ja vääryyksiä? Ei poliitikkoja, ainakaan kepulaisia, milloinkaan ole kiinnostanut sijoittaa rahaa “luusereiden” nostamiseen jaloilleen. Ei, vaikka Suomi tarvitsee pian kipeästi kaikkia työkykyisiä. Sosiaalisten ongelmien poliittinen hoito on niin mutkikasta ja vaikeaa, että ei sellaiseen kukaan jaksa ryhtyä, eikä se tuo ääniä. Aulan ratkaisu on siivota yhteiskunnan tahrat neuvostoihmisen tyyliin, siis yksinkertaisesti lakaista ne maton alle. Hyvien porvarisperheiden lastenkaan ei tarvitse koskaan edes aavistaa, että on olemassa toinenkin todellisuus oman onnellisen kodin ulkopuolella. Kun pahat asiat ovat poissa silmistä, ne samalla sulkeutuvat pois tietoisuudesta. Poliitikon ja ihmisen on silloin hyvä olla ja elää.

Aidosti kamalinta lööpeissä on tietenkin se, miten niistä jatkuvasti paljastuu, millaisiin ihmissuhdesähläyksiin sortuvat jopa Aulan puoluetoverit. Ettei vain joku kamala toimittaja ala epäillä, että Aulankin perhepiirissä sattuu ja tapahtuu. Pian se joku ehkä kolkuttaa ovelle. Ja kohtakos sitä sitten tilitetään lööpeissä…

Kommentti on suljettu.