Tekijänoikeuslainsuojattomat

 

– – – Tämä on kolumni, jonka kirjoitin Tietokone-lehden numeroon 11/2005 – – –

 

Erikoispikajuna kuljettaa Suomen eduskuntaa kohti Siperiaa. Kansanedustajat matkailevat virsiä veisaten, ja jotkut pläräävät uneliaasti paperipinkkoja, joiden otsikossa lukee ”Tekijänoikeuslaki”. Monet viis veisaavat papereista.

Valtaosa matkustajista istuu ilman papereita junan edustavassa ravintolassa. Ruokalistalla matkan erikoistarjouksia näkyvät olevan ”Poliittinen pannukakku” ja ruokajuomana ”Vetinen kompromissi”.

Äkkiä hillot lentävät pannarien päältä ja kravatit sotkeutuvat soppaan, kun juna jarruttaa. Jostain kuuluu rauhoittavan sävyinen ääni: ”Täällä veturinkuljettaja. Valitan ikävää jarrutusta, mutta tämän junan kiskoille on koottu este. Pääsemme kuitenkin jatkamaan heti, kun este on raivattu.”

Kaiuttimista kuuluu räksähdys ja kamppailun ääntä. ”Tämä onkin ryöstö, auttakaa!”, mutta pian uusi, pelottava ääni jyrähtää: ”Täällä Jyrki Kasvi. Olen junan viimeisessä vaunussa, mutta minä masinoin tuon esteen nörttikaverieni kanssa. Me emme halua, että tämä juna saapuu perille näillä matkustusasiakirjoilla varustettuna. Me haluamme myös kopiosuojatut cd-levymme mp3-soittimiin, me haluamme torjua välimuistipykälän ja varmistaa kansalaisvapaudet.”

Junan ikkunat räksähtävät rikki. Vaunuihin ropisee säkkejä, joista leviää lattialle sähköisiä kirjeitä. ”Pykälä 50 a haisee! Muistakaa kuluttajasuoja, alas levy-yhtiöiden ylivalta”, viesteissä lukee.

”Mitä ihmettä ne horisevat? Mitkä ämpeekolmoset, mitkä kopiosuojat?”, matkustajat äimistelevät. Muutamat kiihtyvät, osa hätääntyy. ”Minä lyön sitä direktiivillä!”, yksi kiljuu. ”Voi ei, tämä täytyy kai viedä taas valiokuntaan”, toinen parkuu.

Salamatkustaja ja konnari

Samaan aikaan junan kabinettivaunussa tunnelma on tyynen rauhallinen, ja sikarinsavu leijuu sakeana.

”Heh, hyvä matka tästä vielä tulee, veljet, takaan sen. Ehdotan, että raivaamme tuon piraattiroskasakin vanhalla vippaskonstilla, poliittisella teatterikappaleella”, savun seasta kuuluu. ”Jaa, ja sitten julistetaan ne tekijänoikeuslainsuojattomiksi ja viedään niiltä kaikki tekovehkeet!”, joku hohottaa.

Taas junan kuulutuslaite rahisee, ja vieras ääni kuiskaa: ”Siellä junan kabinetissa on kuulkaa salamatkustaja, se on kabinettivaunussa opetusministeriön virkamiehen valepuvussa.”

Kabinetissa kaikuu naurunremakka. ”Ei se mikään salamatkustajaa ole! Sehän on kansainvälisen mediateollisuuden mies, kelpo lobbari”.

Junaan lentää kirjesäkkejä yhä lisää, ja viesteissä kysellään, hyväksyykö eduskunta salamatkustuksen lakijunassa. Poloiset kansanedustajat suojautuvat lakipykälien taakse.

”Rauhoittukaa kaikki! Huudetaan tuonne ulos, että me pidetään ryhmäkokoukset, ja pyydetään Tanja-konduktööri paikalle. Sitten tämä varmasti selviää.”

Konduktööri saapuu. Hän tähdentää, että ainoa sallittu ryhmälippu on lakiteksti, johon ei saa kajota, koska EU-direktiivi niin määrää. ”Joku on nyt vain masinoinut koko jutun väärinkäsityksen perusteella”, Tanja virkkaa. ”Tämä juna ajaa pienen esteen ylitse, kun vain yhdessä painetaan jaa-nappulaa.”

”Mutta kun ne Kasvinkumppanit on piilottaneet nappulat bittipuuroon ja yleiseen hämmennykseen.”

Junan ulkopuolelle kertyy kansaa tuijottamaan tapahtumia. Jari Vilén kailoittaa ikkunasta: ”Kuulkaa! Suuri valiokunta käsittelee asiaa, ja eduskunta ottaa jatkoajan. Laki voidaan vaikka palauttaa uuteen valmisteluun.”

Kädettömät bitinpotkijat

Ryhmänjohtajat kokoontuvat ja päättävät, että täytyy pelata aikaa, kunnes Kasvin nostattama este on raivattu ja oikeat nappulat löytyneet. He komentavat kansanedustajat raivaustyöhön.

Radanvarteen nousee sankka poliittinen sumu. Hernerokkamaisen huurun keskellä kansanedustajat eivät näe edes käsiään, joten radalla lojuvan roinan siivoukseen käytetään potkuja.

”On tämä vaikeaa näin ilman näppituntumaa. Hankala saada otetta näistä kopiosuojauksista, verkkokaupoista, tietokannoista ja ties mistä biteistä”, parlamentaarikko huokailee ja potkii.

”Enkö minä jo sen sanonut. Ei tässä muuta tarvitse ymmärtää kuin, että mitään ei muuteta ja sillä sipuli. Potkitaan nyt vain”, Tanja sanoo.

Syysilta hämärtyy, ja vasta osa esteestä saadaan raivatuksi, eikä nappuloita löydy. Edustajat vetäytyvät makuuvaunuihin. Pimeän turvin väitetty salamatkustaja pujahtaa tiehensä, ja jotakin kummaa kolinaa kuuluu Kasvin vaunun suunnalta.

Oliko se vain unta?

Kun uusi aamu koittaa eduskunnalle, Jyrki Kasvia ei enää näy eikä kuulu. Estekin on mystisesti kadonnut. Jaa-nappulat sen sijaan ovat taas tutuilla paikoillaan. Sormet hakeutuvat nappuloille, joillakin täristen: ”Eihän tämä juna vain räjähdä?”.

Suuren jaa-enemmistön voimin juna puhisee liikkeelle. Kansanjoukosta valtaosa katselee junan menoa välinpitämättömänä, joku onneton vain yrittää turhaan pysäyttää junaa.

Ovatko kansanedustajat vain nähneet unta? Eivät, koska etsintäpartio löytää Kasvin sivuraiteelle työnnetystä vaunusta. Mitä oli tapahtunut?

”Se oli Kimmo Kiljunen. Hän tuli ja virnisti leveästi luonteenomaiseen tapaansa. Kehui, että ovat keksineet ratkaisun jupakkaan, kuulemma jotakin meidän kaikkien poliitikkojen rakastamaa. Kimmo huudahti ’ponsi’, ja humautti kompromissiesityksellä otsalohkoon.”

Lakijuna saapuu asemalle. Asemalaiturilla kansa jatkaa ämpärien kopioimista kannettaviin soittimiin huomaamatta, että junassa vilahtanut mediateollisuuden mies hiippailee asemahalliin entistäkin lihavampana, lakikirja kainalossa.

Kommentti on suljettu.